Tyylejä

Rantakunnossa syksyä kohden

Ja taas mennään! Kesä 2018 olet täällä kuumimmillasi ja pian muutut syksyn kosteaksi kylmyydeksi. Rantakunto jatkuu pitkälle syksyyn tänä vuonna, mutta mitä sitten, kun aurinko ei enää paahda, itikatkin ovat menneen kesän kuumentamia ja syyslehdet alkavat tiputella lehtiään rannan tuntumassa? Onko meillä vielä aikaa, miten varustaudutaan syysrantaan? Varusteet on ostettu tämän kesän kuumaakin kuumempia helteitä varten, eikä uusintakierrokseen enää viitsi lähteä muutaman hassun kuukauden takia. Lapsillekin on ostettu tavarat, tällä kertaa oikein lastentarvikkeiden erikoisliikkeestä!

Eipä hätiä, nykyään ah niin kauniit ja erilaiset varusteet pitävät pintansa pitkälle syksyyn. Kata kaunis piknik rannalle ja ota rennosti; nythän rantakunto alkaakin muistuttaa enemmän kerrospukeutumista ja esteetikot voivat vallata rannan kynttiläillallisilla tai aamubrunsseilla ilman turhia ruuhkia. Vihdoinkin on tarpeeksi viileää, auringon paiste on muuttunut kuumottelevasta häikäisystä vietteleväksi kajeeksi ja valo muuttaa koko rantamaiseman utuiseksi satumaailmaksi alkavan ruskan teemoissa.

Ranta-asusteiden päivitys ei voisi olla helpompaa tänä vuonna! Villin vallattomat ja värikkäät kukkakuviot muuntuvat sykähdyttäviin ja maanläheisiin syksyn sävyihin, kun mukaan asukokonaisuuteen valitsee paksun huivin ja maiharit. Seitinohuet pitsiset luomukset keräävät voimaa lämmittää paksummista alemmista vaatekerroksista. Yhdistä rohkeasti pitsibolero ja musta poolo tänä vuonna. Lapsillekin löytyy kesäiseen mekkoon kätevät leggingsit, joten koko vaatekaappia ei tarvitse uusia ja jo hankitut vaatteet pääsevät hyötykäyttöön vielä pariksi kuukaudeksi. Syksy tarjoilee siis kauniin ja eteerisen ajan- eikä kukaan enää katso, näkyykö iholla tasainen rusketus tai puristaako bikinit. Rantakuntosi voit määritellä sinä itse.

Maan kostuessa löytyy apuja piknikhuovasta; valitse versio, missä huovan alapuoli on kosteutta hylkivää muovitettua materiaalia. Parhaissa versioissa on kantokahvat ja ominaisuutena mahdollisuus nakata huopa pesukoneeseen rantareissun jälkeen. Pienet mehutahrat tai leivänmurut ei silloin haittaa, joten eväiden suhteen voi käyttää mielikuvitusta vapaasti. Eväät ovatkin syksyisen rantakunnon ekstraa, sillä vihdoin jaksaa syödä tukevamminkin tai siirtää koko lounaan ulkotiloihin. Kesäisten mansikoiden ja herneiden sijaan mukaan koriin pakkautuu sienipiirakka, suomalaisia omenoita ja kesän marjoista itse tehdyt mehut. Kyllä näillä eväillä jaksaa, vaikka vesikin jo olisi viileää! Varpaat voi vielä hyvin kastella ja tyynenä päivänä uiminenkin onnistuu pitkälle syksyyn. Joillain julkisilla rannoilla on sauna ja avantosaunoihin pääsymaksut vaihtelevat muutamasta eurosta kymppeihin.

Enää puuttuu lämpöiset juomat, muutama kaunis pörröinen viltti ja värikkäät aterinsetit, niin piknikhuopa kutsuu äärettömän viekoittelevasti syksyn hetkiin kanssaan. Tyyny kainalossa voi suunnata jopa nokosille rantaan ihanan raikkaaseen syyspäivään. Syyskelit lupaavat leutoa ja pitkää syksyä, mutta ainahan parhaimman tiedon saa ikkunasta ulos vilkaisemalla. Pekka Poudan ennustukset tuntuvat osuvan kohdilleen useimmiten, mutta pieni vara ei venettä kaada tässäkään ja aina kannattaa ottaa mukaan sateenvarjo- sateella et kastu ja auringossa et pala. Pikku päiväunetkin onnistuvat paremmin, kun pääset tyylikkään syksyisen sateenvarjon taakse piiloon ja kauempaakin nähdään, mikä kohta rannasta on jo varattu.

Mitäs siis jos tänä vuonna laitetaankin rantavarusteet kuntoon ja aletaan nähdä rantakunto aivan uusin silmin? Milloin viimeksi sinä olet mennyt syksyllä rannalle piknikille perheen tai ystävien kanssa? Olisiko nyt siis korkea aika toteuttaa hauska ja mutkaton reissu lähelle tai kauas, katsella kesän väistymistä ja todeta olevansa mahtavassa rantakunnossa syksyä varten! Pienet rannat ovat kiehtovia ja intiimejä, kun taas varman päälle pelaajat voivat kuulostella muiden kokemuksia ja katsella kuvia ennakkoon rantapaikoista kuten yyteri helposti netistä. Ei kun nauttimaan!

Tags :