Kyproksen Famagusta heräilee aamuvarhain henkiin. Ranta on rehevästi ja rennosti, onhan se ollut kilpikonnien, lintujen ja muiden meren ja maan elävien omaisuutta jo vuosikymmenten ajan. Valtioiden välisen riidanpidon traagisena seurauksena kokonainen kaupunginosa hiljeni ja Varosha-ranta jäi yksin oman onnensa nojaan. Sellaista on se, kun kamarit ryhtyy sotimaan ja kuvitelmat, suunnitelmat, tavoitteet ja mielikuvat nousevat ihmistä ja inhimillisyyttä korkeammalle tasolle.

Joku kertoo tarinaa, että Varoshan rannoille jäi vuosikymmenten ajaksi aurinkovarjoja ja -tuoleja kun ihmiset häädettiin pois. Kaupunginosasta tuli yhtäkkiä vallanpidon jättömaata. Aluepolitiikka on aina hallinnut Euroopan vallan kamarien ajattelua, eikä erilaisten puskurivyöhykkeiden perustamista ole turhaan kaihdettu, kunhan vaan sen nähdään tukevan omien pyrkimysten, muotiteemojen, arvon ja kielipolitiikankin asettumista.

Suomalainen ottaa kuitenkin rannoilla rennommin. Talvella jää peittää kaivopuistonkin reunavyöhykkeet, kun valtavat valkoiset massat nousevat merestä kohti katua ja lähetystörakennuksia. Hitaasti etenevät kuin jääkarhut, nousevat kohti rantatietä. Turha sitä on ihmetellä, miettii traktorikuski, ja pukkaa kauhan kiinni jäähän ja lumeen. Nyt tehdään rantaan jäätien alkumetrit!

Talvella ranta vain kannattelee maan ja meren välin yhdistävää herkkää lumipeitettä ja valtavia jääharkkoja. Nykyajan rantamuoti elää kesät talvet, ja talvella ranta on liikkumista, kalastamista ja yhteisiä juttuhetkiä varten. Tamppaapa joku mattoakin mattolaiturilla, kun on leudompi keli. Lumi vaan pöllyää kun suomenlinnasta jo ensimmäiset ambulanssit kurvaa rantaan.